keskiviikko 3. helmikuuta 2010
1.2.
Vautsi, nyt on jo helmikuu! Kohta alkaa siis oikeasti kevät, eikä tarvitse olla jäässä joka kerta kaupungilla!
Pähkäilin koko eilisillan, mitä tekisin tänään vapaapäivänä. Jaakko lähti jo eilen kotiin, joten nyt pitäisi keksiä jotain. Sitten välähti, että Camden Town on vielä näkemättä! Se on niin värikäs markkina-alue, että siellä päivä vierähtäisi mukavasti.
Heti Camden Townin metroaseman ulkopuolella huomasi tulleensa lähes toiseen maailmaan. Talot oli hauskan värisiä, ihmisiä parveili torikojuilla ja niitä kojuja riitti! Kaikki myyjät tervehtivät iloisesti ja yrittivät tyrkyttää tuotteitaan. Siellä ei kyllä rauhassa saa katsella ympärilleen :D Kävin ihastelemassa I love London -hupparia eri liikkeissä, ja lopulta päädyin ostamaa sen eräältä kauppiaalta, joka lupasi sen special price hintaan. Löysin ihania Vintage-liikkeitä, mutta ne kaikki olivat kyllä toistensa kopioita vaaleine harsovaatteineen. Pari Fanttilaista käskivät käymään jossain ihmeellisessä teknoavaruusvaateliikkeessä, joka oli kyllä vierailemisen arvoinen kohde! Ovella odotti kaksi valtavaa robottia ja sisällä diskovalot sekoittivat pään. Vaatteet oli suoraan avaruudesta ja niin myös myyjätkin! Kaikki olivat pukeutuneet tosi erikoisesti, oli pinkkiä hiusta, karvabuutseja, haalareita ja neonvärisiä meikkejä.
Camdenissa oli myös iso hevostalli, jonka karsinat olivat liikkeitä. Mieletöttämän hieno idea! Myytiin siellä jossain myös hevostarvikkeita. Sormet syyhyten katselin niitä, kun hevoskuume on taas nousemassa. Hyde Parkissa voi muuten ratsastaa, mutta se on lähinnä sellaista verkkaista sunnuntaikäyntiä hevosen selässä. Voisi silti käydä kokeilemassa joku kerta.
Pian iski nälkä, jota ei helpottanut yhtään se, että kaikki ruokamyyjät tarjosivat ohikulkijoille ilmaisia maistiaisia eri maiden ruoista. Päädyinpä taas ottamaan kiinalaista, vaikka olen yrittänyt, että kokeilisin esimerkiksi afrikkalaista ja japanilaista. No vielähän tässä ehtii!
Illalla meille tuli uusi vapaaehtoinen ja senpä takia olenkin nyt muuttanut yhteiseen huoneeseen yhden Fanttilaisen kanssa. Tulee ihan lapsuusajat mieleen, kun nukuin siskon kanssa samassa huoneessa! Uni on ollut kyllä vähissä, kun kaikki melu kuuluu tosi selvästi tähän meidän huoneeseen. Lisäksi meidän kotipubi on ihan tuossa vieressä. Onneksi otin korvatulpat mukaan, niillä pitäisi pärjätä:)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti