sunnuntai 10. tammikuuta 2010

10.1.


Tänään oli siis taas aamuvuoro. Kerrankin oli paljon tekemistä, kun kirkolla järjestettiin kaste, seurat ja huoneita piti siivota. Meidän palveluvastaava väänti juhliin italialaista risottoa, mozzarella-salaattia, mascarpone-vaahtoa ym. Saatiin onneks syödä jämiä ja voin sanoa, että oli hyvää! Eli ei täällä aina lihakeittoa syödä ;) Sit löysin kengät yhden huoneen roskiksesta ja otin ne itselle. Aika hienot ne oli, vaikkakin vähän rikki.

Töiden jälkeen jaksoin jopa lähteä heti lenkille. Vihdoinkin sain tuulitakin käyttöön ja voin sanoa, että lämmin oli vaikka räntää tuli taivaalta.
Kiertelin taas ympäri Rotherhitheä ja ihastelin ympärillä olevia söpöjä taloja. En varmaan ikinä kyllästy niihin, talobongaus vois olla mun oikea harrastus! Matkan varrella näin, kun leffaa kuvattiin. Aika jännittävää, en oo Suomessa ikinä kävellyt kuvauspaikan vierestä! En kyllä harmikseni tunnistanut näyttelijöitä.

Oon ollut vasta viikon täällä, mutta kohteliaat tavat on aika hyvin jo tarttunut! Tietä ylittäessä nostan aina kohteliaasti käden ylös, kun auto pysähtyy ennen suojatien viivaa. Kaupassa olen mahdollisimman kohtelias ja sanon please mahdollisimman monta kertaa. Lenkilläkin näin lähetin taistelevan ulko-oven ja ison pahvilaatikon kanssa, jolloin menin tarjoamaan auttavaa kättä. En kyllä ymmärtänyt miehen puheesta muuta, kuin sanan door. Tajusin kuitenkin pitää ovea auki :D

Seikkailtuani ristiin ja rastiin, huomasin päättyneeni Tower Bridgen sillalle. Vieläkin täytyy taivastella, että se tosiaan olen minä, joka voi lenkkeillä Lontoossa! No okei, keskustaan tuskin ikinä menen lenkille, mutta onhan täällä muitakin alueita. So lovely!

Illalla opettelin sitten englantia telkkarista, kun sieltä tuli taas Come dine with me. Niin hyvä sarja, suosittelen :D

2 kommenttia:

  1. dyykkari!
    oot tosi ahkeraa kirjottaan muuten :)

    --
    Jaakko

    VastaaPoista
  2. Niinpä, oon aika ylpee tästä saavutuksesta ;) oon jo huomannu miettiväni joka päivä, että mitä asioita kirjoittaisin seuraavaan blogitekstiin!

    VastaaPoista