3.1.

Tämä onkin sitten ensimmäinen blogini ja päiväkirjani. Lähinnä kirjoitan tätä omaksi huvikseni, jotta muistaisin myöhemmin kaikki tapahtuneet asiat. Toivottavasti jaksaisin päivittää edes viikoittain uudet tiedot!

Eli reissu alkoi sunnuntaina. Hyvin nukutun yön jälkeen lähdin kiireellä lentokentälle, koska siellä olisi kuulemma tosi vilkasta. Ihme ja kumma, kaikki sujui mallikkaasti lipun lunastamisessa ja turvatarkastuksessa, vaikka olin sullonut lentolaukun täyteen kaikenlaista tavaraa! Samaan lentokoneeseen astui muuten Risto Kaskilahti vaimoineen. Meinasin jo laittaa seiskaan viestiä, jos olisi saanut vaikka vähän matkarahaa. Enpä kuitenkaan jaksanut, koska eihän se mulle kuulu, jos Risto tahtoo käydä Lontoossa.

Lento oli 20min myöhässä, mutta aika kului rattoisasti Iltalehteä lukiessa(JONKA SAI ILMAISEKSI!! Aika luksusta verrattuna Ryanairin karjalentoihin, joita oon aina harrastanut), mutta mieli kyllä meni matalaksi, kun luki Sellon ampumatapauksesta. Sen jälkeen iski vielä lentopelko, mutta onneksi se meni nopeasti ohi. Koneessa vihdoinkin tajusin, että tämä tyttö muuten on lähdössä Suureen Maailmaan!

Heathrowin lentokentällä alkoi sitten oikea seikkailu, kun piti arpoa, millä kulkuneuvolla menisi keskustaan. Hassua muuten, että melkein kaikki lentokentän työntekijät olivat intialaisia naisia! Ja lyön pääni pantiksi, että monilla heistä saattoi olla jopa lääkärin koulutus. Tai en kyllä tiedä, miten intialaiset suhtautuvat naisten koulutukseen. No se on kuitenkin sivuseikka tässä tarinassa. Kun intialainen infonainen kertoi Jubilee-linjan toimivan myös sunnuntaina, sain tehdä töitä tukahduttaakseni haluni vastata 'Thank you very much' intialaisella korostuksella!

Metrossa tein sitten ensimmäisen virheen, jonka voi Lontoossa tehdä. Tuijotin nimittäin ihmisiä silmät suurina. Ei sille voi mitään, kun ympärillä on niin paljon mielenkiintoisen näköisiä persoonia!
Matkalaukkuja oli muuten aivan hirveä raahata pitkin metroasemien portaita! Toisaalta, kuka pakotti pakkaamaan niin paljon. Juuri kun olin kiroamassa muka ystävälliset britit maan rakoon, eräs mies tuli kysymään, tarvitsenko apua. Mies tosin olikin puolalainen... Yhdessä saatiin laukut Canada Waterin asemalle ja sitten alkoikin Merimieskirkon etsiminen. Kuvittelin löytäväni paikan helposti, enkä ollut tulostanut kuin yhden kartan, joka näytti suurpiirteisesti kadut. Ulkona kaikki näytti niin erilaiselle, että harhailin moneen suuntaan raahaten pakaasejani perässä. Apuakin kysyin, mutta ei kukaan saanut selvää kartasta:D Suomalaisella sisulla löysin kuitenkin sattumalta perille ja minua oli vastaanottamassa monet työntekijät. Vastaanotto oli tosi mukava ja lämmin, mutta koska olin niin poikki matkasta, ei nimet jäänyt edes mieleen.

Yksi työntekijöistä saattoi mut kämpille ja esitteli paikkoja. Tän talon nimi on Elefantti eli tuttavallisemmin Fantti ja tässä on kolme kerrosta. Saan asua ensimmäinen kuukauden alakerrassa yksin, täällä on myös vessa ja suihku. Suihku on kyllä tukossa ja yläkerran suihkusta tulee puolipaineella vettä. Keskikerroksessa on lisää huoneita ja olkkari/keittiö. Aika kylmä on, kun ikkunat vetää, mutta onneksi on patterit olemassa! (Ja onneksi ei tarvitse maksaa sähkölaskua).

Näihin tunnelmiin, nyt nukkumaan.