tiistai 5. tammikuuta 2010

5.1.

Päivä kolme! Aamulla kävin tutustumassa lähiympäristöön, mutta enpä muistanut ottaa kameraa mukaan! Kerrankin, kun olisi voinut ottaa hienoja kuvia. Eräänkin talorykelmän keskellä oli kirkko ja siinä pienenpieni hautausmaa! Oli aika erikoisen näköistä. Se huono puoli briteissä kuitenkin on, että he taitaa olla aika likaista kansaa. Se on ehkä vanha tieto, että täällä peseydytään harvoin ja toisen kylpyvedessä(joka on tietenkin taloudellista ja ekologista), mutta eivät he kyllä välitä hirveästi kodin ja pihan siisteydestä! Hienot autot pihassa, mutta kaikki puiden lehdet ja roskat levällään etupihalla. Hyi! Ja ne kokolattiamatot! Onneksi ei meidän kämpästä sellaisia löydy, vaan on ihan lautalattiat. No, mutta ne onkin ehkä ainoat miinukset.

Tänään oli sitten ensimmäinen työpäivä iltavuorossa. Piti ottaa vielä päivätorkut, jotta varmasti jaksaa. Hirveästi olisi opittavaa ja kaikki oli tosi mielenkiintoista. Tuntuu tosiaan sille, että tulin oikeaan paikkaan töihin! Kirkon ympäristö oli jotenkin tosi rauhoittava, kun siellä ei illalla ollut asiakkaita ja sain siivota joulukuusesta koristeita alttarin vieressä. Siitä tulikin mieleen, että taidan alkaa kannattaa tekokuusia! Sain nimittäin jatkuvasti niitä kuivia ja rapisevia havuja sormiin ja vaatteisiin. Ja minä kun luulin välttäväni kuusen riisumisen lähtemällä kotoa pois ennen loppiaista!

Illalla lähdettiin tyttöjen kanssa yksille läheiseen pubiin. Eli otettiin kaikki neljä teetä maidon kanssa! Sitten meno olikin aika railakasta. Mentiin pubin yläkertaan istumaan, joka oli tunnelmaltaan kuin oikea englantilainen olohuone. Nurkassa oli vielä joulukuusi ja ikkunasta näkymä Thames-joelle. Mitä sitä muuta kaipaisikaan!

Kun lähdettiin takaisin kotiin, pihalla satoi lunta! Ja sitä oli jopa sentin verran! Huomenna on koko Lontoo sitten kaaoksessa, mutta eiköhän Merimieskirkko pysy avoinna ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti