lauantai 16. tammikuuta 2010

15.1.

Aamulla oli taas herättävä töihin. Puuhaa riitti taaskin ja olo oli aika väsynyt ja mieli maassa. Ilmasta se kuitenkin vain johtui, sade ja kylmyys alkaa aina masentamaan pidemmän päälle. Aikuisena on varmaan pakko muuttaa jonnekin sellaiseen maahan, jossa on aina kesä, mutta ei saa olla liian kuuma. Sadettakin saisi olla harvakseltaan. Mistähän moisen löytäisi :D

Töiden jälkeen mentiin kämpille valmistautumaan iltaa varten. Lähdettiin tyttöjen kanssa yhden meidän vapaaehtoisen läksiäisjuhliin. Löydettiin hyvin perille vaikka mentiin metrolla ja bussilla, eikä kellään ollut oikein tietoa missä pitäisi jäädä pois.

Talo jossa bileet pidettiin, oli aivan mieletön! Se oli tosi iso ja vaalea kellariasunto. Siellä oli ihanat kivilattiat ja isot ikkunat.
Porukkaa oli jo mukavasti paikalla, kun saavuttiin. Lähes kaikki kirkon työntekijät kävi tervehtimässä lähtijää ja siellä oli hienoja lauluesityksiä säestyksen kanssa, videoesityksiä ja syötävää. Olivat kyllä panostaneet hirveästi juhliin! Jouduttiin kyllä lähtemään tyttöjen kanssa puolen yön aikaan pois, kun oli taas aamuvuoro tiedossa. Tilattiin taksi, joka ei onneksi maksanut edes paljon, kun selvisi, että talo oli yllättävän lähellä meidän kämppää.
Ajattelin kyllä koko ajan, että kohta se kuski ryöstää meidät tai jotain, kun sillä ei ollut edes mitään taksikylttiä missään. Äiti on pelotellut mut ihan säikyksi, mutta onneksi hätää ei ollu :D

Sitten olikin taas yksi "villi" yö takana ja oli aika painua pehkuihin. Ehkä mullakin on vielä joskus vapaata viikonloppuna!

Täytyy vielä lisätä, että oon täällä saanu niin paljon kuulla Pihtiputaasta, Ratsiasta ja Lontoon skideistä, että oli jo aikakin kuulla kyseinen biisi! Onneksi eräs asukeista oli varta vasten opetellut sen biisin kitaran kanssa ja voin sanoa, että Ratsiahan on tehnyt hyvää musaa!

Eläimistä vielä sen verran, että täällä kuuluu usein yöllä hirveää rääkynää. Aluksi luulin lintujen tappelevan takapihalla, mutta sainkin kuulla, että ne on oravia! Kuulemma oikein avaavat suunsa isolle ja huutavat. Se ääni on aivan järkyttävää, joskus täytyy nauhoittaa sitä.
Näin myös ensimmäisen cityketun täällä! Ei, se ei ollut kenenkään päällä vaan ihan elävä. Kettuliini oli niin ketterä, että hyppi takapihalla olevien korkeiden kiviaitojen päällä! Erikoisia nämä eläimet täällä.

1 kommentti:

  1. Siis mitä, nytkö vasta siellä kuulit ekaa kertaa sen kipaleen?? :DD Hassu!

    VastaaPoista