maanantai 25. tammikuuta 2010

22.1

Perjantai-aamu lähti käyntiin joskus klo 4.00, kun piti olla ennen viittä jo taksissa matkalla juna-asemalle. Hauskinta oli, että yksi työkavereistamme inhoaa olla myöhässä ja jouduimme sitten häntä odottelemaan... Vettäkin tuli taivaan täydeltä, joten oli ihan mukava lähteä vähän muihin maisemiin.

Asemalla oli samanlaiset turvatarkastukset kuin lentoasemilla, mutta selvittiin niistä läpi. Sitten käytiin aamiaisella ja siinä vaiheessa oli kyllä niin huono olo, että luulin antavani ylen. Ei mua jännittänyt tai mitään muutakaan, ehkä se oli sitten matkapahoinvointia.

Junamatka menikin nukkuessa eli kanaalin alitus jäi näkemättä. Vaikka mitäpä siellä pimeässä tunnelissa voisikaan nähdä! Noin kolmen tunnin jälkeen oltiinkin Brysselissä, josta otettiin metro paikalliseen Suomen merimieskirkkoon.
Kirkko oli tosi kodikas, kapea ja korkea. Portaita riitti ja tuntui, että kerroksia oli vaikka kuinka monta. Oltiin niin ajoissa, että lähdettiin assareiden kanssa kiertelemään kaupungille.
Maisemat oli kyllä tosi hienot, mutta kerjäläisiä tuntui riittävän monessa paikassa.

Nälkä yllätti meidät ja käytiin kivan näköisessä ravintolassa syömässä paellaa. Oli muuten parasta paellaa, mitä oon syöny! (Jos poikaystävän vanhempien tekemää ei lasketa mukaan). Sen jälkeen oli vielä maistettava niitä kivoja vohveleita, joissa oli suklaata päällä. Vohvelibaarin mies olisi tarjonnut minusta ja toisesta tytöstä 10000 kamelia ja puolikkaan kanan. Kauppoja ei kuitenkaan syttynyt, mikä oli hyvä. Mitäpä miehet sillä puolikkaalla kanalla olisivat tehneet!

Sittenpä lähdettiinkin takaisin kirkolle ja siellä olikin jo assistentit muista Suomen merimieskirkoista. Koulutuksen loputtua oli ruoka ja päästiin taas kiertelemään keskustaa. Tällä kertaa oli ihan "opas" mukana ja käytiin katsomassa kuninkaallisten linna, Manneken Piss, Grand Palace ym. pakolliset nähtävyydet.
Oli pakko käydä ihastelemassa belgialaista suklaata ja saatiin jopa ilmaiset maistiaiset :P

Illalla lähdettiin junalla Antwerpenin merimieskirkkoon, jossa oli iltahartaus ja ehtoollinen. Tulipa käytyä ehtoollisella taas neljän vuoden tauon jälkeen. Yleensä en tykkää punaviinistä, mutta se oli hyvää!

Pitkän päivän jälkeen oli ihana mennä nukkumaan parvelle, jossa odotti kahdeksan hengen siskonpeti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti