torstai 7. tammikuuta 2010

6.-7.1.

Nyt on jo pari työpäivää takana ja oppimista yhä hirveästi! Sain mennä molempina aamuina hieman myöhemmin töihin, koska hostellihuoneissa ei ollut asukkaita (normaalisti aamuvuoro on 8.00-15-15). Alkuviikko on ollut niin silkkistä ja pehmeää, varsinkin kun tammikuu on melko hiljaista aikaa kirkolla. Se on todella hyvä, niin kaikki ehtivät opastamaan miten mikäkin tehdään.

Sain heti kokeilla pullien leipomista, koska niitä saa kuulemma aina tehdä, jos on aikaa. Oli se hieman haastavaa, kun erilaiset aineet ja mittavehkeet. No, lopputulos oli myös melko mielenkiintoinen. Ehkä ensi kerralla onnistuu! :D

Koko ajan tuntuu, että pitäisi nyt heti etsiä uusi harrastus ja mennä kielikurssille, käydä kaupungilla, tutustua kaikkeen uuteen, puhua paljon englantia ja saada englantilaisia kavereita. Aikaahan tässä kuitenkin on, joten ei mitään tarvetta hoppuilla. Ajattelin asettua rauhassa tämän ensimmäisen viikon, mutta tuo inhottava ääni takoo päässä koko ajan, että tee nyt jotain!

Pihalla on liukasta ja kylmää, eikä siellä oikein viihdy kuin paksut vaatteet yllä. Olisi pitänyt kuitenkin varautua reissuun talvitakilla ja kunnon lämpökerrastolla. Virheistä oppii!
Eilen kävin tutustumassa lisää lähiympäristöön(jota muuten riittää!) ja löysin täältä kuntokeskuksen, ostoskeskuksen, puistoja ym. Katseltiin myös kämppisten kanssa leffoja, jotka saatiin lainaksi. Himoshoppaaja oli aika hyvä ;) Siitä tulikin mieleen, että täällä myydään aivan ihania vaatteita. Suomesta löydän harvoin mitään kivaa, mutta tänäänkin ikkunaostoksilla näin hienon talvitakin, kenkiä, paitoja ym. Pakko se on vaan myöntää, että vaatteet ovat aivan liian kalliita täällä. Punta hämää vielä paljon, kuvittelen jatkuvasti sen euroiksi! No, vaikka nuukailin hirveästi, mukaan tarttui kengät ja korvakorut, yhteishintaan £3,50! Ei paha.

Ennen kuin lähdin Englantiin, luulin, ettei täällä ole uimahalleja. En kyllä ymmärrä, mistä moinen edes oli tullut päähäni. No, jätin uima-asun kotiin ja nyt olisin menossa Seven Islandille uimaan. Täytyy varmaan taas lähteä ostoksille, voi miten rankkaa!

Ruokaostosten teko on täällä oma urakkansa! Kävin pitkästä aikaa Tescossa, joka olikin super size-kokoa. Valmisruokia oli aivan hirveästi tarjolla, eikö kukaan enään kokkaa täällä? Kuka oikeasti syö purkkispagettia? Maitoa ja jogurttia oli vaikka minkälaista, mutta etsippä sieltä se terveellisin. Sitten vielä itsepalvelu-kassa! Myyjän piti kädestä pitäen ohjata, miten se toimii. Hurja maidonhakureissu oli siis tänään! No onneksi ei tarvitse käydä kaupassa usein.

Silti, Englanti<3

4 kommenttia:

  1. Hahhahhaa, mulle ne aina vaan nauro kun en ikinä alle 10nen ostoksen kanssa osannu mennä siihen itsepalvelukassalle :D nehän ennustaa et viimestään kymmenen vuoden sisään ne kassat rantautuu kaikkiin Suamen kauppoihinki! Hassu kun aattelit ettei ne britit ui missään ;DD Tulee siis niiiiiiiiiiiiiin kuumottava matkakuume taas, kun lukee sun juttuja AAK. Kohta meen hätistelee immeisiä Helsingin kylmään keskustaan videokameran ja kuvaajan kanssa, tehhään galluppia kirjastomediaan :D Ja yks siel vaa saa nauttia kaikista brittien parhaista puolista! Voij.

    VastaaPoista
  2. Löysin sun blogis, vähän oon kingi! Tulee taas matkakuume kun lukee sun tekstejäs. Lontoo <3 Hyvä muuten kun perustit tän, nyt voi sit seurailla sun kuulumisias helposti. Oon muuten vieläkin jumissa Putaalla, kun oon edelleen sairaana. Joudun olee täällä perähikiällä kun yks seikkailee Lontoossa! Voi surku :D

    -Elina

    Ps. Jouduin luomaan google-tilin vain että saisin ilmoittaa olemassaolostani täällä blogissa, koska eräs ei ollu sallinu anonyymikommentteja!!!!

    VastaaPoista
  3. Hieno homma, että lukijakunta karttuu! Tätä menoa mun blogi on suosituin koko maailmassa ;)

    Kattele Elina niitä meidän vanhoja Lontoo-kuvia, niin tulee vielä tuplasti kovempi hinku lähteä tänne!! :D

    Satu, hui kamala jos toi itsepalvelukassa tulee Suomeen! Kyllä kai nyt jossain vois ees olla myyjiä, ei kaiken tartte mennä niin tekniseksi!
    Toivottavasti meni galluppi hyvin! Kyselitkö ihmisiltä, minne ne matkustaa seuraavaks? :D

    VastaaPoista
  4. EI HITTO, typerää, mä aloin seurata sun blogia ja sitten jostain syystä google lopetti ilmottamasta mulle sun uusista postauksista! Niimpä naiivisti vaan kuvittelin ettet jaksa tänne enää kirjotella, enkä käyny kattoo tätä ennenko nyt. Ja täälhän on romaanin verran uutta luettavaa mulle! :)

    Kiitos hirrrrmuisesti ystävänpäiväkortista, toivottavasti sait meikänki onnitteluviestin (tosin vaan tekstarilla). Chilit ei ihan vielä kasva, äitee tosin innostu ne nähdessään ;D en kyselly matkusteluista, vaan jostain kirjastohommista vaan galluppia tein :D niille voit nauraa esim youtubessa xP

    Mutta, tahtoisimpa kovasti tulla käymään ja sinua katsomaan! AAK. Mitäs sulle kuuluilee nytten? : ) onko söpöjä brittipoikia tullu vastaan? ;D

    VastaaPoista