maanantai 18. tammikuuta 2010

17.1.


Tänään olinkin töissä tosi ahkera, teki mieli olla liikkeessä koko ajan. Leivoin yhdelle työkaverille mokkapaloja, kun sillä oli synttärit, sitten leivoin pullia(joita on yhä ihan hirveä tehdä, kun sitä jauhon määrää on niin vaikea tietää) ja siivosin ym.
Töiden jälkeen sain kutsun tulla katsomaan Jazz-messua St.John'sin kirkkoon, jossa meidän työporukasta yksi soitti kitaraa ja kaksi muuta suomalaista lauloivat.

Kämpillä nukuin TAAS pienet päikkärit ja lähdin takaisin kirkolle, josta oli tarkoitus jatkaa matkaa metrolla Hyde Parkin lähelle, jossa messu pidettäisiin. Alueella taisi asua vain superrikkaita, sen näköisiä talot ainakin oli! Jotain viktoriaanista tyyliä ne ehkä edustivat(?!).
Kirkko näytti ulospäin ihan diskolle, kun sen lasiovista heijastui blingblingiä ja sinupunaista valoa. Meidät ohjattiin istumaan lähelle alttaria, jonka ympärillä oli pöytiä ja tuoleja. Sen jälkeen paikalle tuli kirkon työntekijä tarjoilemaan viiniä! Kun kaikki ihmiset olivat tulleet, bändi aloitti soittamaan. Pappi saarnasi ja suurin osa meni ohi korvien. Onneksi mun vieruskaveri suomenti pääkohdat ja opasti, kuinka käyttäytyä :D
Paikalla oli naiseksi pukeutunut mies ja useita homoseksuaaleja. Kirkkokin näemmä osaa elää muutosten tuulessa.
Rukoisten, laulujen ja saarnan loputtua luoksemme tultiin tarjoilemaan lisää viiniä ja pientä suolaista. Täytyy sanoa, että parempi palvelu kuin useimmissa baareissa!

Messun jälkeen kävimme vielä porukalla läheisessä pubissa yksillä ja lähdettiin kämpille sen jälkeen.
Synttärisankarikin oli saapunut Fantille, joten juhlistettiin häntä. Tarjolla oli kakkua, jäätelöä ja kuohuvaa. Porukka alkoi katsomaan loppuillasta Rööpeliä, mutta itse en jaksanut kovin keskittyä siihen, joten lähdin nukkumaan ja suunnittelemaan seuraavan aamun lenkkireissua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti